<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Keskiviikko 24.1.2007

 

Tänään kävimme katsomassa etsimässä jotain paikallista vietäväksi mukaan kotiin. Ajoimme taksilla La Asunciónin lähellä olevaan La Aldeaan, jossa mainostettiin olevan helmikoruja ja muita käsitöitä. Paikalliset helmet ovat niin haluttuja, että niitä ei viedä maasta erikseen lainkaan, vaan helmiä pitää tulla ostamaan paikan päälle. Helmiä myydään sekä kalliin näköisissä kaupoissa että rannoilla ja kaduilla. Rantakaupustelijoilta ei mitään ostettu, vaikka oppaat kertoivatkin vinkin, kuinka aidon helmen voi erottaa muovisesta: kun pyytää myyjää polttamaan helmiketjun läpi esim. sytkärillä, niin aitoon helmeen ei tule jälkeäkään, mutta muovihelmi sulaa.

 

 

Tukaani, valitettavasti verkkohäkissä. Nokka on kuitenkin huikea!

 

La Aldeassa huomion meinasivat viedä papukaijat ja upeanokkainen tukaani. Pääsimme kuitenkin keskittymään olennaiseenkin ja kokeilin kahta erilaista helminauhaa, joista molemmat maksoivat miljoonan! Melko kallista. Helmet jäivät kauppaan. Tärkein ostos oli kuitenkin postikortit. Täältä on ollut tosi vaikea löytää postikortteja, jotka eivät näyttäisi 50-luvulla painetuilta ja vähintään kolme kertaa kastuneilta. Aguan rantakadun päässä olevassa kaupassa olisi ollut ihan kivoja kortteja, mutta kun niitä ei heti ottanut, niin eipä niitä sieltä enää viitsi asioikseen hakeakaan. Selvä merkki siitä, että turismi on vielä kovin uutta täällä. Savijuttujakin katseltiin, muttei sitten mitään ostettu, vaikka runsasmuotoinen tumma pieni naispatsas onkin useammassa paikassa huudellut, että pääsisi mukaan.

 

 

Papukaijojen keksiaika.

 

 

Enpä ole ennen tiennytkään, että papukaijoilla on näin hieno kieli!

 

Kävimme myös kadun toisella puolella melkein vastapäätä olevassa vastaavanlaisessa paikassa. Valitettavasti en muista tuon nimeä, kun sitä ei missään oppaissa mainittu! Muistan vaan, että taksikuski näytti tuon paikan ensimmäisenä aamuna Aqualle mennessämme. Alakerrassa oli samanlaisia keramiikkajuttuja kuin Aldeassakin, yläkerta oli pyhitetty koruille. Täältä löytyikin huomattavasti edullisempiakin helmikoruja kuin edellisestä paikasta ja mikä näin turistin kannalta kivointa, yhdessä laatikossa oli aina yhden hintaisia koruja. Muutama helminauha lähtikin täältä mukaan, joten meidänkin osalta on nyt täytetty sanonta "Margaritan saarelta kukaan nainen ei lähde pois ilman helmiä".

 

Yritimme myös löytää Margarita Island's Complete Travel Guiden mainitseman José Pepe Garcian museon La Fuentesta, mutta paikallisten mukaan se oli muuttanut jonnekin. Niinpä kulttuuripläjäys jäi edellä mainittuihin.

 

Yksi lastenkirja = 5 litraa rommia

 

Illalla lähdimme katsomaan paikallisia tuotevalikoimia Rattanin hypermarkettiin. Rattania voisi verrata ehkä meikäläiseen Anttilaan lisättynä ruokaosastolla ja alkolla. Olen perinteisesti joka reissulta hankkinut jonkun lasten kirjan, niin tänäänkin. Tuotteissa ei ole hintoja juuri ollenkaan, joten tämänkin hinta selvisi vasta tiskillä. Hinta oli 35 000 bolivaria eli noin 10 euroa. Rommilitran saa 7 000 bolivarilla. Sivistys tuntuu siis maksavan.

 

Kaupassa kiinnitti huomiota myös se, että juuri mitään paikallista ei näkynyt. Hyllyt pursusivat Euroopasta ja Jenkeistä tuttuja tuotemerkkejä. Suuressa kaakaopavun tuottajamaassa löytyi kahta merkkiä suklaata, jotka olivat edes täälläpäin tehtyjä. Taitaa olla niin, että paikallisia tuotteita näin turistin näkökulmasta ovat ainoastaan rommit ja sikarit, bensaa kun ei taida voida kovin montaa kanisteria mukaan ottaa. Helmien lisäksi ruuppumatot ovat kuulemma suosittuja matkamuistoja, mutta noinkohan kotosuomessa kahden männyn välissä itikoiden syöttinä on mukavan leppoisaa keinua? :)

 

Päivällinen viidakossa

 

Päivällistä oli tarkoitus mennä syömään Cocody-ravintolaan, jota on suositeltu ainakin parissa eri paikassa. Ravintola ei kuitenkaan ollut auki, joten taksikuski vei meidät Cocodyn lähelle La Casa Del Mero –nimiseen ravintolaan (Avenida Raúl Leonia, Bahia de Bella Vista, Porlamar). Paikka oli hauskasti sisustettu: vain osa pöydistä oli katon alla. Joka puolella oli paljon viherkasveja ja katossa isot papukaijaveistokset. Paikkaa reunustivat suuret palmut, jotka huojuivat tuulen tahdissa. Ruoka oli erinomaista ja tarjoilija (omistaja?) Manuelo puhui myös vähän englantia. Jos kala voi sulaa suussa, niin tänään sain juuri sellaista kalaa! Kokonaisena paistettu vaalealihainen kala täytti melkein koko lautasen. Tapsan pihvikin oli kuulemma erinomaista. Suosittelemme siis lämpimästi!

 

Miksi taksikuski kysyi hotelliamme?

 

Edellisen postauksen salaliittoteoriaan viitaten, aurinkorasvapurkki löytyi sängyn alta. Olimme molemmat katsoneet varmasti sinne, joten mieleen juolahtaa seuraavat vaihtoehdot: 1) joku hoksasi, että huomasimme purkin puuttuvan ja palautti sen, 2) tämä huone on sukua pesukoneellemme ja syö tavaroita, 3) maanantai on maanantai lomallakin, emmekä siis huomanneet purkkia aiemmin. Näistä tietysti viimeinen vaihtoehto ei ole mahdollinen. :)

 

Kadoksissa on siis enää vain tallelokeron vanha avain. Mihinkään sillä ei siis enää pääse, koska lukko on tuhottu. Mutta väistämättä tuli mieleen, että miksi eräs taksikuski kysyi, missä hotellissa nukumme, vaikka emme olleet menossa hotellille tai tulossa sieltä? Yleistä kohteliaisuuttako? ;)

 

PS. Pahoittelemme lintupainotteista kuvitusta, mutta emme ole juuri kaupoissa tavanneet räpsiä kuvia. Pari miljoonan bolivarin helmikuvaa otettiin, mutta malli oli niin hikinen, että jääkööt ne julkaisematta!