20.1.2007<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Loman takapuolihierontaosuus on ohi! Koko päivän jeeppiretki paikallisilla kinttupoluilla ja muutaman kymmenen minuutin offroad-osuus tekivät tehtävänsä. Onneksi on noita pehmusteita omasta takaa, nimittäin vähemmän pehmustetuilla henkilöillä näytti olevan loppumatkasta jo vähän vaikeaa. :)

 

Varasimme retken hotellissa olevasta matkatoimistosta. Hinta taisi olla aika lailla sama kuin Finnmatkoillakin, mutta käytännön järjestelyt onnistuivat näin mainiosti, kun ei tarvinnut vahdata milloin opas tulee hotelliin. Retkilippuun oli merkitty aika 8.45 ja me suomalaiset oltiin tietysti jo 5 minuuttia ennen paikalla, mikä täkäläisille on täysin tuntematonta. Tästä hotellilta lähti mukaan toinen pariskunta ja vähän matkan päästä vielä yksi. Koko päivä oltiin samassa porukassa: me kaksi suomalaista, keski-ikäinen ranskalainen pariskunta ja vähän vanhempi urugualainen pariskunta. Kielten sekamelska oli melkoinen: opas puhui meille englantia, urugualaisille espanjaa ja ranskalaisnaiselle italiaa, minkä nainen käänsi vielä miehelleen ranskaksi. Vaikka yhteistä kieltä ei juuri ollutkaan, niin hauskaa oli! Kyllähän nyt jokainen vaikka ranskaakin ymmärtää, kun sitä puhuu vaan kaksi kertaa kovempaa. ;) Kun urugualaispariskunta kuuli, että olemme Suomesta, niin heti ensimmäisenä juttu kääntyi Botnian paperitehdashankkeeseen ja sen aiheuttamiin ongelmiin, formula ykkösiin jne.

 

Ensimmäisenä ohjelmassa oli saaren hallinnollisen pääkaupungin La Asuncionin vanha linna vuodelta 1682 nimeltään Santa Rosa, jonne kaikki jeeppiretkeläiset ympäri saarta kokoontuivat. Linnalta oli upeat näköalat vuorille ja tykit olivat varsin vaikuttavia.

 

Seuraava pysähdyspaikka oli runsaan vihreässä luonnonpuistossa noin 500 metrin korkeudessa Cerro el Copeyn vuorella. Puistosta oli upeat näköalat sekä Porlamarin että Pampatarin kaupunkeihin.

 

 

Vuorilta kohti Porlamaria ja Pampataria. Kuvan vasemmassa ylälaidassa toinen rakennus vasemmalta taitaa olla meidän hotelli.

 

Jeeppi jarrutti seuraavan kerran saaren hengellisessä pääkaupungissa El Vallessa. Täältä pienen, juuri ainakin ulkopuolelta restauroidun kirkon lisäksi jäivät mieleen mangopuut. Näitä ei juuri koto-Suomessa ole näkynyt. Vieressä oli myös kuuluisat vuorennyppylät, "La Tetas de Maria Guevara". Kyseinen rouva on kuulemma omistanut hyvin pienen rintavarustuksen, minkä vuoksi ihmiset ovat nimenneet kummut rouvan mukaan.

 

 

Kirkko El Vallessa.

 

 

Upea puu kirkon vieressä. Varjoa ei kyllä tässä maassa ole liikaa!

 

 

Marian rinnukset.

 

 

Reissulla mukana kulki juoma-auto. Muutaman cuba libren jälkeen vaikutti siltä, että seuraavalla etapilla jalkapallokeskustelusta Ranska-Uruguay voisi tulla pahaakin jälkeä, mutta onneksi keskustelu kääntyi Pariisi-Dakar-Margarita-ralliin, johon yksimielisesti ottaisimme kuskiksi ratin takana olleen Claudion. Seuraavana etappina oli ehkä reissun kohokohta, Restingan kansallispuisto. Mielenkiintoinen laguuna mangrovepuineen sijaitsee Margaritan itä- ja länsiosan välissä. Pääasiassa itäosaa kutsutaan Margaritan saareksi, länsiosa on nimeltään Peninsula de Macanao. Länsiosassa ei juurikaan ole asutusta lukuunottamatta kalastajia, jotka ansaitsevat Claudion sanojen mukaan miljoonia kuukaudessa kalastamalla. Ei hullummin, vaikka valuutta on mitä on.

 

 

 

La Restingassa ajettiin veneillä, johon mahtui kuljettajan lisäksi 6 henkeä. Reissulla nähtiin lintuja ja kuljettaja poimi meille vedestä hetkeksi merihevosen ja meritähden ihailtavaksi. Melko pikkuinen kaveri tuo merihevonen! Mangrovepuiden vedessä olevat juuret olivat täynnä ostereita. Se jäi vähän epäselväksi ovatko ne syötäviä vai ei, kielten sekamelska vaikeutti vähän yksityiskohtien ymmärtämistä. Mieleenpainuvimpia olivat silti kapeat mangrovepuiden muodostamat kanaalit, joissa aika tuntui pysähtyvän. Kaiken kaikkiaan ajelu kesti tunnin, vaikka normaalisti kuulemma se kestää puoli tuntia. Niinpä Claudio sai taas näyttää rallikuskin taitonsa lounaspaikalle ajellessamme.

 

 

Yksi kanava mangrovepuiden keskellä.

 

Lounaan jälkeen oleiltiin tunti rannalla, joskin meillä aurinkoon tottumattomilla aika meni pääasiassa varjossa istuskellen. Luonto saaren länsiosassa oli hyvin kuivaa: kasveina oli pääasiassa pelkästään kaktuksia. Niiden esiintymistiheyttä voi hyvin verrata meidän voikukkiin, nämä vaan voivat olla parhaimmillaan monta metriä korkeita.

 

 

Näkymää lounaspaikalta. Minusta tämä kuva näyttää ihan lavastetulta, mutta sitä se ei ole!

 

Herra Paparazzi kiersi koko matkan meidän mukana ja kuvasi joka paikassa. Matkasta myytiin DVD:tä, joka mekin otettiin. Noinkohan Tapsa pääsi kuviin papukaija olkapäällä?

 

Offroad-osuudella ajeltiin aavikolla mäkiä ylös ja alas. Melkosta rytkytystä! Lopulta ajeltiin saaren pohjoisosaan La Guardian ja Juan Griegon puoliväliin katselemaan auringonlaskua. Tunnelmaa laimensi vähän se, kun satuin kurkistamaan rinnettä alaspäin: kaikki puskien aluset olivat täynnä kaiken maailman roskaa. Tämä on ollut silmiin pistävää muuallakin. Roskikset tuntuvat olevan täysin tuntematon käsite täällä tai ainakin niitä on niin harvassa, että roskisten välillä näyttää olevan tasainen kerros roskaa. Kun aktiivisesti unohti roskat, niin näystä pystyi nauttimaankin.

 

 

Auringonlasku lähestyy.

 

Kokonaisuudessaan ei mitenkään kevyt, mutta erittäin mukava päivä. Monet ovat kehuneet jeeppisafaria parhaaksi päiväreissuksi ja varsinkin kun muita retkiä ei ole koettu, niin mielipiteeseen on helppo yhtyä.

 

Terveisiä muuten vielä tamperelaisille omatoimimatkailijoille, toivottavasti Cochen reissu oli mukava! Lämmintä ainakin varmasti riitti!